maanantai 25. huhtikuuta 2011

Lenkki ft. Sanna ja Lotta

Pääsiäisloma kului kotona ollessa, mutta maanantaina sain päivää piristävän tekstiviestin Sannalta:

''Tänään lenkille? :)''

Aluksi meinattiin mennä lenkille kaupunginpuistoon ja sieltä sitten koirapuistoon, mutta minä en olisi saanut kyytiä sinne. Joten Sanna tuli Lotan kanssa meille ja ajateltiin tehdä lenkki siitä vaikka Hakovuorelle.
No tietenkin minun tuurillani Putzi karkasi avoimesta portista ja sitä kautta myös ovesta pihalle juuri kun oltiin lähdössä. Otin sitten Titanin.

Titan oli todella innoissaan pienen pienestä leikkikaverista, mutta Lotta ei ollut niin innoissaan jättimäisestä Titanista. Meno matka menikin Titanista kiinni pidellessä, pelkäsin että suuri kihara olisi lytännyt pikkuisen villiksen painonsa alle aivan kokonaan.
Kun lopulta päästiin Hakovuorelle, niin päätimme päästää koirat irti. Titanhan säntäsi suoraan monta metriä eteenpäin, ja alkoi tehdä pieniä seikkailuretkiä samalla tarkkaillen Lotan puuhia. Lotta pyöri aluksi Sannan jaloissa, koska siellä se oli turvassa Titanin leikkiin kutsuilta, mutta lenkin loppua kohden uskalsi Lottakin leikkiä meidän hölmön kiharan kanssa. 

Ihan lopussa kävellessämme takaisin meille, Titan pääsi uimaan kepin perässä. Lotta katseli rannalta Titanin touhuja. Sanna myös kokeili handlata Titania, ja oikein hyvin hän sitä esittikin. Vielä vähän treeniä, niin Sanna saa Titanista hyvän junior handler koiran.

Kuvia tältä päivältä:




Titan ja Lotta - melkein kavereita.









Sanna testaa Titania



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti