sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Euroviisuilua ja jääkiekkoa

Tämä onkin ollut hyvin erikoinen viikonloppu. On saanut jännittää perjantaina Venäjä-Suomi peliä, jossa Granlund veti komean ilmaveivi maalin. Äiti ja iskä olivat innoissaan, karjuivat niin kovaa, että koiratkin alkoivat ulvomaan.. 


Ja lauantaina katsottiin euroviisuja monta tuntia, ja jännitettiin Suomen menestystä. Putzi katsoi televisiota innoissaan, kun Moldova esiintyi, käänteli vain päätään ihmeissään. Titan nukkui ja näki unta varmaankin jäniksen jahtaamisesta, sillä jalat sätkivät kovasti eteenpäin. 
Suomi ei nyt tällä kertaa menestynyt, mutta ei se mitään. Paradise Oskar veti esityksensä hyvin. Aika hölmöä, että naapurimaat äänestävät toisiaan. Viro kuului omiin lemppareihini, mutta oli silti viimeisten joukossa. WTF?


Ja tänään sunnuntaina tulee televisiosta jääkiekon maailmanmestaruus ottelu Ruotsi vs. Suomi. Kumpi voittaa? Se tiedetään vasta pelin jälkeen, mutta voitto kyllä maistuis makealta ;)
Lisäksi tänään minä vietin nimipäiviäni. Äiti osti nimpparikarkkia, ja lupasi maksaa näyttelymaksuja. Jippii! Myöskin tuli otettua kuvia meidän pikku ''metsämies'' Titanista..


Päivitykset ovat taas jäänet vähän vähemmälle, koska kirjoittamisen aiheita ei juuri ole, mutta nyt alkaa kunnon match show putki täällä Hämeenlinnassa. Kolme mätsäriä alle parin viikon sisällä, ensimmäinen ensi viikon sunnuntaina. 
Seuraavat viralliset ovatkin sitten vasta kesäkuun puolivälissä Riihimäellä, jolloin menemme molempina päivinä kehään. Lauantaina junior handler-kehään ja sunnuntaina rotu-kehään.  :)


Mutta eipä muuta tällä kertaa. Hyvää kesän alkua kaikille lukijoille. Toivotaan, että sää tästä lähtisi paranemaan.








1 kommentti: