lauantai 1. maaliskuuta 2014

Kiharatreffit ja riistaan tutustuminen

Tänään olikin astetta toiminnallisempi päivä. Menimme Antin ja Titanin kanssa Kiharakerhon järjestämille kiharatreffeille, jotka pidettiin Riihimäen kennelkerhon majalla. Maja sijaitsee keskellä ei mitään, mutta löysimme sinne onneksi taitavan kartturin (minä :3) avulla. 

Ensiksi oli Sarin vetämä luento noutajan kouluttamisesta metsästys käyttöön. Saatiin paljon erilaisia vinkkejä Titanin kanssa treenaamiseen. Luento kesti 1,5tuntia jonka jälkeen mentiin ulos tutustumaan riistoihin. 

Vähän Titan vielä niitä ujostelee tai sitten se oli niin hämmentynyt kun ympärillä oli niin paljon ihania kiharaisia kavereita, joiden kanssa olisi kiva painia. Jänöjussia kanteli kyllä tosi nätisti pienen innostamisen jälkeen. Otti ihan omatoimisesti suuhunkin lopussa.

Lokki olikin sitten hieman eri juttu. Siinä sitten ihmeteltiin sitä aluksi ja vähän härnäsin Titania linnulla. Lopulta se ottikin sen hetkeksi suuhun, mutta ei lokki kauaa sitä kiinnostanut. Variksen kanssa oikeastaan sama juttu. Mutta loppujen lopuksi jäi hyvä mieli kun Titan kantoi jokaista elikkoa edes sen hetken. Lähdettiin sitten kotia kohti. 

Kuvia ei tajuttu ottaa vaikka kamera mukana olikin.

Tässä meidän hölmöläinen autossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti