sunnuntai 29. elokuuta 2010

Tervakoski KV 29.8


Tänään oltiin Titanin kanssa Tervakoskella kansainvälisissä näyttelyissä. Osallistuin  Junior Handler kisaan ja kiharakehään Titanin kanssa.
Ensin menin junior handler piirinmestaruus kisaan, johon oli osallistunut 3 nuorta koirineen. Eli minä ja Titan ja kaksi muuta. Junior handler tuomarina toimi Saara Sampakoski.
Tuomari teetti paljon kehän ympäri menoja ja kolmioita. Olisin toivonut vähän enemmän erilaisia kuvioita esim T tai 8.. Mutta joka tapauksessa, tuomari tykästyi Titaniin ja piti tavastani esittää sitä. Pitkän harkinnan jälkeen sijoitti numerolla 3 kisanneen koirakon kolmanneksi, ja teetti meillä lopuilla vielä kehän ympäri ja sijoitti numerolla 2 kisanneen ekaksi, joten meille jäi se kakkos tila!!! Eli olen nyt virallisesti PM2
Sitten pitikin kiirehtiä kiharakehään, joka onneksi oli ihan meidän JH kehän vieressä. TuomarinaKirsti Louhi. Kiharoita oli ilmoitettu 3 (2+1). Tuomari oli mukava, ja tutki koiran tarkkaan läpi. Ensin edestakaisin, sit kehä ympäri ja lopuksi seisotusta. Kuten joka näyttelyssä, Titan ei taaskaan antanut näyttää hampaitaan, joka pudotti arvostelua yhdellä pykälällä, tosin siihen vaikutti myös Titanin kropan keskeneräisyys.
ArvosteluHyvän tyyppinen nuori herra, jolla hyvät mittasuhteet. Hyvä pään muoto. Hyvä kaula ja ylälinja. Voisi olla kulmautunut edestä paremmin. Luusto voisi olla vahvempi. Melko hyvä karvanlaatu. Liikkuu vallattomasti edestä. Esitetään erinomaisesti, mutta koira tarvitsee vielä kehätottumusta.


Noo, menihän meillä paremmin kuin viimeksi..



Sitten olikin tunti odotusta, kun Saara tuomaroi nuorempia. Sitten oli vanhempien handlereiden vuoro, johon minä kuuluin Titanin kanssa. Lopputuloksena JH ei sij. Sitten lähdettiinkin hyvillä mielillä kotiin, jättimäinen ruusuke ja pokaali mukanamme tuliaisina menestyksekkäästä 
näyttelypäivästä.

Äitini ottamia kuvia (laatu ei ole parhaimmasta päästä, kun äiti ei osannut käyttää kameraa) :


Seisotus.

Junior handler piirinmestaruus kisassa.



Todellista näyttelyfiilistä.

Tylsistynyt vuoronsa odottaja.

Äiti onnittelee Titania.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti